top of page
Writer's pictureJenna Nijmolen

Rajat suojaavat loppuun palamiselta

Päivitetty: 4. kesäk. 2021




Mihin katosin?


Ympäristööni, muiden ihmisten tarpeiden kuunteluun omani kustannuksella, hälinään ja velvollisuuksiin, huoliin ja tulevaisuuden suunnitelmiin.


Pala palalta otan vastaan, kerään itseeni velvollisuuksia, muiden ja omiani. Ennen kaikkea muiden. Mitä enemmän toimin ympäröivän maailman hyväksi ilman aikaa palautua, sitä häilyvämmäksi muutuun. Rajani pehmenevät. Sulaudun. Äänet alkavat käymään sietämättömiksi. Hengitän. Tunnen kehon sisäistä tärinää, hermosto reagoi muutaman päivän jatkuneeseen hektiseen rytmiin. Taka-alalla tiedän sen koittavan, vääjäämättömän pysähdyksen, sillä levon tarve on ilmeinen. Mutta vielä on vähän töitä tehtävänä. Hengitän. Pyykkikasa tuntuu vuorelta, Mount Everestin tasoiselta haasteelta. Tarvitsen voimani takaisin. Tarvitsen tilaa palauttaa itseni kotiin, kehooni. Hengitän. Käyn kävelyllä, se tuntuu rauhoittavalta. Teen ruokaa, punasipulia, porkkanaa, paprikaa, parsakaalia, paljon pilkottavaa, värejä, mausteita, kapustoja, hajuja, miten selviän tästä. Hengitän. Kunnes romahdan.


Annan sen tapahtua, annan itseni vapautua. Teen tilaa myrskylle, jonka olen kerännyt itseeni. Aalto aallolta annan sen virrata ulos itsestäni. Ensin tulee hämmennys, tarve paeta. Epävarmuus: Pystynkö kantamaan kaiken? Seuraa itku, katkeruus, viha. Sekavuus ja lapsimainen kiukku. Hengitän. Tunteet valtaavat kehoni eivätkä pysy enää sisällä. Tanssin kaiken ulos. Annan itselleni luvan olla ja näyttää kaiken. Olla sekava, hämmentynyt, kiukkuinen, surullinen. Hengitän.


Mihin katosin?


Yleensä palan loppuun, kun on ollut liikaa velvollisuuksia tai menoja ilman palautumisaikaa. Palautumisaika on aikaa yksin, eikä missä vain, vaan omassa tilassani, kotonani. Samassa tilassa ei saa olla muita. Myös luonto palauttaa minut energiaani.


Oma energia tasapainottuu yksin ollessa. Silloin ladataan oma energiapankki täyteen. Kun olemme tekemisissä toisten ihmisten kanssa, energiamme ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Tapahtuu huomaamatonta ja harmitonta energian vaihtoa, jossa energiat hakevat keskenään tasapainoa - se, jolla on energiaa enemmän luovuttaa sitä sellaiselle, jolla on sille tarve. Kaikki maailmassa ja meissä hakee luontaisesti tasapainoa. Toisilla ihmisillä energia suuntautuu enemmän ulospäin, jolloin he sekä aistivat enemmän ympäristöään että säteilevät omaa energiaansa ympäristöönsä. Heidän saattaa olla vaikea erottaa omaa energiaansa muista.


Erityisesti herkät ihmiset aistivat muiden ihmisten energioita herkemmin. Herkkä aistii, jos toisella ihmisellä on huolia tai murheita. Kokemukseni mukaan hyvin usein juuri herkät ihmiset ovat niitä, jotka ajautuvat huolehtimaan myös muista. Tasapainossa ollessani minussa on tilaa olla toisen tunteiden kanssa ilman, että niillä on vaikutusta minuun. Tiedän, että hänen tunteensa ovat yksin hänen vastuullaan eivätkä liity minuun. Minussa on tilaa olla sen kanssa, mitä toinen ihminen minussa herättää. Varsinkin silloin, kun voimavarani ovat vähissä, raja minun ja sinun välillä muuttuu häilyväksi. Silloin en heti tunnistakaan omia tunteitani. Alan elämään itseni ulkopuolella, jolloin syntyy luontainen tarve paeta tilanteita ja tunteita, joita se minussa herättää. Saatan alkaa ratkaisemaan toisten huolia. Haluan korjata tilanteen, joka lähtökohtaisesti ei korjausta tarvitse. Auttaessani sinua ratkaisen ongelmasi minun ei tarvitse tuntea sitä, mitä tunnen. Tunteet voivat olla syyllisyyttä, velvollisuutta, hämmennystä, avuttomuutta. Lapsen hätää siitä, kun ei voi ratkaista tilannetta, jonka itse kokee ongelmalliseksi.

Rajat suojaavat loppuun palamiselta. Niiden sisällä olet turvassa, sillä tiedät olevasi tarpeeksi siinä missä olet. Sinun ei tarvitse antaa enempää kuin mihin kerralla pystyt. Ei miellyttää, ei olla toisia varten. Oma aika on aikaa palautumiselle, sinulle, oman energiasi tasapainotukselle, siihen palaamiselle.


Miellyttäminen on aina itsensä kustannuksella toimimista.







Miten lisätä voimavaroja arjessa?

  1. Ota tarpeeksi aikaa itsellesi. Palautumisaika on sinun aikaasi tulla takaisin kosketuksiin oman energiasi kanssa, joka muutoin jakautuu ympäristöösi. Ota aikaa levolle ja pidä pitkiä taukoja päivän mittaan.

  2. Aina, aina kuuntele ensin itseäsi ennen muita. Sinä olet elämäsi tärkein ihminen.

  3. Opettele tunnistamaan, mitä tarvitset. Ota tosissasi kehosi merkit väsymyksestä tai siitä, jos jokin asia tuntuu väärältä. Sinun tarpeesi ovat tärkeät. Tunteet ohjaavat tarpeitesi äärelle.

  4. Vietä aikaa luonnossa. Se tasapainottaa energiasi luonnollisesti.

  5. Ota päivittäin aikaa sen tekemiselle, mistä nautit ja mikä tuottaa sinulle iloa.






Rakkaudella,

Nea


Comments


bottom of page