Miellyttämisestä

On eri asia miellyttääja antaa rakkautta.

Ne voivat vaikuttaa ulkoapäin samanlaisilta.Kauniita sanoja, hymyä, yhteyden hakeimsta.

Miellyttäminen tuntuu vähän ontolta.Se on usein täynnä korulauseita, hymyä, joka hakee ja odottaa. Se voi olla aggressiivistakin vaatimista: ole minulle. Pinnan alla tuntuu kuitenkin jotain surullista. Pieni lapsi, joka kutsuu yhteyteen ehdollisesti: kun annan sinulle, sinun täytyy antaa minulle.

Astumalla miellyttäjän ansaan kerryytät tietämättäsi antamisen ja vastaanottamisen velkatiliä – tiliä, joka ei ikinä tasaannu.

Miellyttämineno n koukuttavaa juuri tästä syystä. Sillä kun annan, saan. Saan sitä, mitä annan. Samalla tasolla. Samalla syvyydellä. Jos olen täyttämässä toisen toiveet ja halut omalla käytökselläni, elän ulkoapäin, häntä varten. Silloin unohdan itseni. Sillä saan tietynlaista arvoa ja hyväksyntää – rihkamaa kullan rinnalla. Kullan, jota aito rakkaus on.

Mitä saadaan, kun kaksi ihmistä elää miellyttääkseen toisiaan?

Ihmissuhde, jossa eletään ulkoalähtöisesti.Toisen tapojen opettelua ja niiden noudattamista. Yhteys, joka toimii pintatasolla. Kaksi lasta, jotka ruokkivat toisensa hyväksytyksi tulemisen tunnetta, mutta jäävät nälkäisiksi jäädessään vaille sitä, mitä todella tarvitsevat.

Rakkautta.Pyyteetöntä rakkautta.Sitä, joka sallii kaiken. Antaa kaiken. Uhraa kaiken.

Ei toisen vuoksi, ei toista varten.Vaan koska itse saa ravintoa toisen palvelemisesta, toisen ilahduttamisesta. Antamisesta ja toiselle olemisesta.

Jenna Nijmolen