Rakas, mä tiedän että suhun sattuu.
Että sua on satutettu, sua ei ole nähty. Oot jäänyt yksin, kun oisit kaivannut tukea. Oot ollut piilossa ja oppinut peittämään sun herkkyyden, haavoittuvuuden ja aitouden. Ei sulla ole ollut muita vaihtoehtoja, se on ollut sun ainoa tapa suojata ittees siltä kivulta, jonka maailma on saanut sussa aikaan. Oot rakentanut ympärilles suojamuurin ja kuvitellut sen suojelevan sua kovalta maailmalta, mut samalla se eristää sut maailmasta.
Se on komea muuri. Todella näyttävä, taidolla ja suunnitelmallisuudella rakennettu. Mä tiiän, ettei ole helppoa tulla esiin sen takaa. Entä jos se, mitä sä olet ei olekaan riittävä? Entä jos muut tajuaa, ettei komean muurin takana ole oikeasti mahtava, näyttävä hallitsija, vaan tylsä, tavallinen ja epätäydellinen ihminen. Mikä järki tulla esiin ja ottaa riski tulla uudelleen haavoitetuksi? Mikä järki, kun kukaan ei ole vastassa? Ei ole ennenkään ollut.
Mä oon. Rakas, mä oon, mä oon täällä, sua varten, odottamassa. En voi luvata, ettei suhun enää sattuis. En sitä, ettet enää kokis yksinäisyyttä, hylkäämisen tunnetta, kipua tai avuttomuutta, sillä nuo tunteet on osa sua ja kun sä tuut esiin, ne tulevat myös. Mut mä oon sun kanssa, enkä mä lähde mihinkään. Mä näen sut, sun kivun, ja haavat ja rakastan sua silti ja just niiden vuoksi.
Sillä ne tekee susta eheän. Ne tekee susta ihmisen. Se haavoittuvuus, ne säröt sussa on just niitä, joista valo pääsee sisään. Joista muut oikeesti näkee sut ja voi kohdata sut, jotka yhdistää sut muuhun maailmaan, jos vain suostut siihen.
Sun ei tarvii tehdä mitään. Ei murtaa muuria tai tulla esiin, jos et halua. Mut jos sussa herää pienikin uteliaisuus, jos susta jossain vaiheessa tuntuu siltä, että oisit valmis kurkistamaan millaista elämä on muurin toisella puolella, olen täällä. Odottamassa. Valmiina auttamaan sua nostamaan ensimmäisen tiilen syrjään ja jos susta tuntuu siltä, toisen ja kolmannenkin. Tusinan, jos haluat. Tai vaikkapa kaikki. Mutta meillä ei ole mikään kiire. Edetään siinä tahdissa, joka susta tuntuu hyvältä. Tiili kerrallaan. Paljastaen sen verran, mikä susta tuntuu hyvältä, välillä ihailen maisemia ja sitä työsarkaa, joka ollaan yhdessä saatu aikaan.
Sillä maailma on kaunis ja ihmeellinen paikka ja mä en malttais odottaa, että näet sen. Ja että se näkis sut, sillä sinä, rakas, oot aivan yhtä ihmeellinen.
- Nea
Comments